sometimes the first thing you want never comes

Sain Mummilta ja Vaarilta kortin Ranskasta ja aloin kaivata sietämättömän kovasti Nizzan katuja. Vaikken puhu ranskaa, niin haluaisin vuokrata sieltä jonkun asunnon edes viikoksi ja lähteä sinne yksin. Voisin ostaa jonkun kirjan, joka opettaa, miten ostaa tupakkaa ja bussilippu ja selvitä sen avulla. Se tuntuu sellaiselta asialta, jonka haluan kokea yksin, mutten tiedä osaisinko vai alkaisinko itkeä, kun en osaisi juuri mitään. Tosin haluan nykyään kokea melkein kaiken yksin, olla aina yksin ja olen lähes aina yksin. Se on okei. En kyllä tiedä pitäisikö osata ostaa tupakkaa, koska olen lähes onnistuneesti lopettanut tupakoinnin tai ainakin vähentänyt todella pieniin lukemiin.

Ajattelen Ranskaa, sillä se auttaa vähän enkä silloin kaiva löytämääni Salaisuusrasiaa ja leikkele ihoa. Lisäksi ostan taas uusia kenkiä ja paitoja ja housuja, yhden napapaidankin vaikken taida ikinä uskaltaa käyttää sitä. Ihan vain, koska se helpottaa hetkeksi, vaikka se kipua haluava olo on aika jatkuva.