Kun se olo hyökyy yli kuin kaiken alleen peittävä tsunami

minä mietin terää painumassa vasten ihoa

jättäen jälkeensä punaisia jokia

En tiedä milloin se lakkaa olemasta se asia, mitä aina ensimmäisenä mietin ahdistuessani. 1569 päivää ja edelleen mietin sitä, harkitsen sitä aina kun tuntuu liian vaikealta. En tiedä onko tämä opittu käyttäytymismalli josta on vain vaikea päästä yli vai olenko vain edelleen sairas pieni ihminen, vaikka vakaata ja järkevää usein esitänkin.

Juuri nyt kaipaan sitä. Sisälläni on niin paljon pahaa, jota en päästä ulos. En puhu siitä kenellekään, ei ole ketään kenelle voisin puhua. Se paha olo velloo sisällä enkä pääse siitä irti, en saa sitä pois.

Mun on varmaan pakko nyt myöntää et mulla on niin paha olla että en pärjää enää yksin tämän kanssa.

Lupaan hakea huomenna apua.

kun polttaa kynttilää kahdesta päästä

Päivät sekoittuvat yhdeksi sumuksi keskenään ja minulla on suuria vaikeuksia hahmottaa missä päivässä ja kellonajassa mennään. Koulun alkamisen piti jotenkin järkeistää elämääni, mutta minusta tuli entistä holtittomampi. Koulusta töihin, töistä kouluun, välillä reissussa, reissusta suoraan töihin ja 24 tuntia hereillä useampaan otteeseen. Pahinta oli varmaan yövuorosta suoraan kouluun juokseminen.

Elämässäni ei ole ihmissuhteita, jotka pitäisivät elossa. On ihmisiä, joidan kanssa kommunikoin silloin tällöin, mutta muuten olen erittäin yksinäinen. Voisin kadota ja ehkä viikon päästä joku alkaisi miettimään, missä olen. Töissä varmaan alettaisiin ihmettelmään aikaisemmin, puoliksi asun siellä. Ehkä vähän surullista. Toisinaan kaipaan elämääni ihmisiä, mutta sitten tajuan, miten suuri vaiva olisi pitää niitä ihmissuhteita yllä. Ei minun kalenterissani ole aikaa, kun nyt jo joutuu aikatauluttamaan päivät, että kaiken saa hoidettua.

Viime keväänä olin lähellä burn outtia, ehkä pääsen syksyllä sinne asti. Viimeistään sitten, kun kolmen viikon ja neljän päivän päästä otan tähän koulun ja työn yhtälöön mukaan dieetin ja entistä aktiivisemman ja intensiivisemmän treenin. Mutta ketä kiinnostaa, ei minua ainakaan.

En vain kestä enää elämää, joten pakenen.

mitä jos

Minä en tunnusta tunteita, en vaikka suonissa virtaisi silkka viina ja ajatus ei selkeänä kulkisi. En soita neljältä yöllä tunnustaakseni rakkautta vaan pyytääkseni sänkyyni lämmittäjää. Ääneen saatan myöntää vain ystävälle ja silloinkin vähätellen, analysoida kaiken halki poikki ja pinoon paperille.

Ei sitä usko kukaan ja kaikista vähiten minä, että jotain sain sanottua. Oliko se kaikki se alkoholi, seksi, tuttu hajuveden tuoksu vai mikä, sitä ei kukaan tiedä. Mikä häiriö aivoissani iski päälle ja mieli sanoi error, kun siinä kylpyhuoneen lattialla kuiskasin mulla on ollut ikävä sua. En tiedä mikä meni vikaan enkä muista milloin olisin ollut niin haavoittuvainen ja avoin jonkun silmien edessä analysoimatta ensin tilannetta varmaksi ja turvalliseksi.

Ehkä se kannatti, todennäköisesti ei. Miksi mä annan sun tehdä tän mulle? Miksi mä teen tän itselleni?

fool me once, shame on you; fool me twice, shame on me

Enkä taas saa henkeä takiasi.