Sinä olet kuin iso haava valtimon kohdalla, haava, joka ei lakkaa vuotamasta. Yritän tyrehdyttää verenvuotoa painamalla haavaa tiukasti antamalla jonkun muun hivellä reittäni, vastaamalla flirttaillen toisten viesteihin, antautumalla yhden käskyille. En ota sinuun yhteyttä, välttelen paikkoja, joissa sinuun voisi törmätä ja hetkeksi vuoto vähenee, sydämen sykäyksien tahdissa tulee vain vähän verta ja rupea alkaa muodostua. Sitten taas soitat ja alkava rupi repeää ja punaista on kaikkialla. Kävelen keskellä yötä toisen miehen luokse, hipaisen työkaverin kättä vihjaillen ja hymyilen toiselle flirttaillen ihan vain tunteakeni jotain muuta kuin tätä, tunteakeni olevani edes vähän kontrollissa.
Jokainen kerta sattuu hieman enemmän kuin edellinen, mutta silti en koskaan sano sinulle ei. En edes kolmelta yöllä, kun herään puheluusi. Ei oteta tästä tapaa, ettei se vaikuta ystävyyteemme, sinä sanot ja minä nauran mielessäni, miten se laiva on jo lähtenyt eikä sitä edes näe satamasta. Lähtiessäsi suukotat suljettuja silmäluomiani pitääksesi pahat unet loitolla ja muistan, miten teit samaa silloin, kun oli vielä toivoa.
Hetken näen valoa ja uskon, että on toivoa, kunnes kaikki pimenee. Punaista, aina vain punaista. Vannon, että vielä jonain päivänä lopetan tämän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
leikitään nätisti