huonojen valintojen kesä

Tiesin, että se ei tee hyvää, että se ei kannata. Henkeni salpautui edelleen hetkellisesti, kun joku näköisesi tuli vastaan. Jännitin viikkoja etukäteen kesän suosikkitapahtumaani, koska pelkäsin törmääväni sinuun. En edelleenkään päästänyt ketään liian lähelle, sillä sydämeni oli edelleen vereslihalla lokakuisesta, vaikka en enää juonut itseäni tainnoksiin tai paennut jatkuvasti muihin syleihin. Elämäni alkoi olla suunnilleen kasassa ja aloin olla aidosti onnellinen, mutta en kuitenkaan täysin toipunut. En lähellekään.

"Huono idea, en suosittele tekemään sitä." "Tämä on maailman huonoin idea, mutta silti."

Sitten sinä olit siinä. Hoikistuneena, hiukset kasvaneina ja värjättyinä, mutta silti niin tuttuna. Seuraan kasvojasi, kun kirjoitat viestiä tai torut koiraa ja tunnistan ne ilmeet. Se hymy, joka saa lämpimän läikähtämään sisällä ja joskus pienen hetken ajan se kylmä katse, mikä lokakuussa jäädytti ja särki jotain sisältä. Äänesi niin tuttuna ja hajuvetesi tuoksu, jonka viimeisiä rippeitä haistelin marraskuussa paidasta itku kurkussa. Olin jo ennättänyt unohtaa sen tuoksun, miltä kuulostat, mutta tunnistin ne silti heti.

Saadessani sinulta viestin, en voi olla hymyilemättä. Kehuessasi minua kauniiksi minä uskon, vaikka väännänkin asian vitsiksi. Koskettaessasi tunnen, miten perhosparvi lentää koko vartaloni läpi ja olen jossain aivan muualla. Kaikki on niin viatonta, ilman mitään kiihkeää, tunteikasta tai tärkeää ja silti tunnen kipinöitä salamoita perhosia aivan kaikkea.

Hiljaisen hetken tullessa tuntuu tyhjältä, kylmältä, kivuliaalta ja mietin miksi teen tämän itselleni. En taas saa henkeä enkä ymmärrä miksi teen tämän itselleni. Mikä sinussa saa minut kerjäämään lisää verta nenästäni etenkin, kun tiedän ettet tunne samaa kuin mitä minä tunnen.

Tällä kertaa minulle saa sanoa, mitäs minä sanoin ja oma vika, kun tekee kipeää.