mitä jos

Minä en tunnusta tunteita, en vaikka suonissa virtaisi silkka viina ja ajatus ei selkeänä kulkisi. En soita neljältä yöllä tunnustaakseni rakkautta vaan pyytääkseni sänkyyni lämmittäjää. Ääneen saatan myöntää vain ystävälle ja silloinkin vähätellen, analysoida kaiken halki poikki ja pinoon paperille.

Ei sitä usko kukaan ja kaikista vähiten minä, että jotain sain sanottua. Oliko se kaikki se alkoholi, seksi, tuttu hajuveden tuoksu vai mikä, sitä ei kukaan tiedä. Mikä häiriö aivoissani iski päälle ja mieli sanoi error, kun siinä kylpyhuoneen lattialla kuiskasin mulla on ollut ikävä sua. En tiedä mikä meni vikaan enkä muista milloin olisin ollut niin haavoittuvainen ja avoin jonkun silmien edessä analysoimatta ensin tilannetta varmaksi ja turvalliseksi.

Ehkä se kannatti, todennäköisesti ei. Miksi mä annan sun tehdä tän mulle? Miksi mä teen tän itselleni?

fool me once, shame on you; fool me twice, shame on me

Enkä taas saa henkeä takiasi.

huonojen valintojen kesä

Tiesin, että se ei tee hyvää, että se ei kannata. Henkeni salpautui edelleen hetkellisesti, kun joku näköisesi tuli vastaan. Jännitin viikkoja etukäteen kesän suosikkitapahtumaani, koska pelkäsin törmääväni sinuun. En edelleenkään päästänyt ketään liian lähelle, sillä sydämeni oli edelleen vereslihalla lokakuisesta, vaikka en enää juonut itseäni tainnoksiin tai paennut jatkuvasti muihin syleihin. Elämäni alkoi olla suunnilleen kasassa ja aloin olla aidosti onnellinen, mutta en kuitenkaan täysin toipunut. En lähellekään.

"Huono idea, en suosittele tekemään sitä." "Tämä on maailman huonoin idea, mutta silti."

Sitten sinä olit siinä. Hoikistuneena, hiukset kasvaneina ja värjättyinä, mutta silti niin tuttuna. Seuraan kasvojasi, kun kirjoitat viestiä tai torut koiraa ja tunnistan ne ilmeet. Se hymy, joka saa lämpimän läikähtämään sisällä ja joskus pienen hetken ajan se kylmä katse, mikä lokakuussa jäädytti ja särki jotain sisältä. Äänesi niin tuttuna ja hajuvetesi tuoksu, jonka viimeisiä rippeitä haistelin marraskuussa paidasta itku kurkussa. Olin jo ennättänyt unohtaa sen tuoksun, miltä kuulostat, mutta tunnistin ne silti heti.

Saadessani sinulta viestin, en voi olla hymyilemättä. Kehuessasi minua kauniiksi minä uskon, vaikka väännänkin asian vitsiksi. Koskettaessasi tunnen, miten perhosparvi lentää koko vartaloni läpi ja olen jossain aivan muualla. Kaikki on niin viatonta, ilman mitään kiihkeää, tunteikasta tai tärkeää ja silti tunnen kipinöitä salamoita perhosia aivan kaikkea.

Hiljaisen hetken tullessa tuntuu tyhjältä, kylmältä, kivuliaalta ja mietin miksi teen tämän itselleni. En taas saa henkeä enkä ymmärrä miksi teen tämän itselleni. Mikä sinussa saa minut kerjäämään lisää verta nenästäni etenkin, kun tiedän ettet tunne samaa kuin mitä minä tunnen.

Tällä kertaa minulle saa sanoa, mitäs minä sanoin ja oma vika, kun tekee kipeää.

nyt yhteen palaset mun elämäni jälleen saan

Marraskuussa ystävä tunnusti tunteensa, minä vain hymähdin ja jatkoimme ystävinä. Joulukuussa uusi tuttavuus yritti saada minua treffeille useaan kertaan, sanoin olevani liian kylmä ämmä hänelle ja meistä tuli kaverit. Tammikuussa seksin, tapailun ja kaveruuden sekaisen jutun toinen puolisko olisi halunnut kanssani parisuhteen ja minä kerroin taas, ettei minusta ole sellaista antamaan vielä pitkään aikaan. Reilu viikko sitten taas uusi ihminen sanoi tykkäävänsä minusta ja minä en osannut vastata muuta kuin miksi.

En päästä ketään lähelle, vaikka jotkut sitä kovasti yrittää. Haluan kerrankin oppia olemaan yksin ja seisomaan omilla jaloillani. Haluan oppia pärjäämään yksinäni ja rakastamaan itseäni ilman, että se rakkaus on jonkun toisen välittämisestä kiinni. Hyväksymään itseni virheineni kaikkineni.  Enkä halua satuttaa ketään, joten en lähde mihinkään vakavaan kenenkään kanssa. En halua ketään enkä mitään.

Paitsi yhden. Kaipaan edelleen syksyn salamarakkautta. Aina puhelimen ilmoittaessa uudesta viestistä, aina värinähälytyksen täryttäessä, aina. Jatkuvasti. Ehkä olen valmis, kun en enää ikävöi. Tai ehkä ikävä ei koskaan lopu, ehkä joitain ihmisiä tulee kaipaamaan aina. Aika näyttää.

olla joku, jonka ei tarvii pelätä

Tasan viikko ja seikkailuni täällä on ohi tältä erää. Viikko ja pitää pakata tavarat takaisin rinkkaan. Viikko ja sitten auto suuntaa takaisin Kotiin.

Neljä viikkoa takana eikä minulla ole vielä edes koti-ikävä. En kaipaa tuttuja katuja, en ratikoiden kolinaa, en ihmisvilinää, en kylmää tuulta. Ainoa ikävää aiheuttava asia on ne rakkaimmat, jotka jäivät taakse. Helsinkiä miettiessäni tunnen, miten rintakehäni päälle laskeutuu henkeä salpaava paino.

Rakastun tähän kaupunkiin päivä päivältä enemmän. Katuihin, joilta löytyy aina jotain uutta, bussikuskeihin, jotka tervehtivät ja ihmisiin, joiden puheesta kuuluu murre. Olen löytänyt ystävän, jonka kanssa voi jutella mistä vain ja suosikkipaikkani koko kaupungista. Olen istunut autossa musiikkien pauhatessa kovalla ja katsellut maisemia, kun olemme ajelleet siellä sun täällä. Olen luistellut, laskenut pulkalla mäkeä, istunut kahviloissa, kiertänyt kirpputoreja ja oppinut kulkemaan busseilla.  Olen nauttinut täällä jokaisesta päivästä.

Matka tänne on tehnyt minulle todella hyvää. Olen oppinut taas syömään säännöllisesti ja terveellisesti, olen onnistunut vähentämään alkoholinkäyttöäni huomattavasti ja olen onnistunut löytämään aidon hymyn huulilleni. Olen harjoitellut itseni rakastamista ja itsevarmuutta, opetellut uusia tapoja ajatella asioita ja palautellut mieleen positiivista asennetta.

Olen saavuttanut paljon niistä tavoitteista, mitä itselleni asetin tänne tullessa. En kuitenkaan ole vielä valmis, en lähellekään valmis enkä päässyt kaikkiin tavoitteisiini. En ole vielä päässyt yli viimeisimmästä ihmisestä, jonka lähelleni päästin.

En ole valmis lähtemään kotiin.

yhdestä kipinästä

Ei siihen vaadittu kuin vajaa 400 kilometriä, että pystyin taas hengittämään kunnolla. Vihdoin helpottaa.

Jos en vaan enää palaisi.