Minä en tunnusta tunteita, en vaikka suonissa virtaisi silkka viina ja ajatus ei selkeänä kulkisi. En soita neljältä yöllä tunnustaakseni rakkautta vaan pyytääkseni sänkyyni lämmittäjää. Ääneen saatan myöntää vain ystävälle ja silloinkin vähätellen, analysoida kaiken halki poikki ja pinoon paperille.
Ei sitä usko kukaan ja kaikista vähiten minä, että jotain sain sanottua. Oliko se kaikki se alkoholi, seksi, tuttu hajuveden tuoksu vai mikä, sitä ei kukaan tiedä. Mikä häiriö aivoissani iski päälle ja mieli sanoi error, kun siinä kylpyhuoneen lattialla kuiskasin mulla on ollut ikävä sua. En tiedä mikä meni vikaan enkä muista milloin olisin ollut niin haavoittuvainen ja avoin jonkun silmien edessä analysoimatta ensin tilannetta varmaksi ja turvalliseksi.
Ehkä se kannatti, todennäköisesti ei. Miksi mä annan sun tehdä tän mulle? Miksi mä teen tän itselleni?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
leikitään nätisti