Vihaan sitä, miten näitä päiviä tulee edelleen. Kun aamulla saa alas vain omenan, lasin maitoa ja kahvia. Kun uusi tuttavuus pyytää kotikaupunkini pieneen keskustaan kahville enkä kehtaa kieltäytyä lykättyäni kahvittelua niin pitkään, vaikka aamusta asti on itkettänyt. Kun en kahvilassa uskalla ottaa mitään enkä kykenisi edes toisen edessä syömään. Kun yleensä aina äänessä oleva minä istun lähes hiljaa käyttäen voimat hymyilyyn. Kun skippaan lounaan ja välipalan enkä ahdistukselta saa aikaiseksi ottaa päivällistä.
En tiedä mikä minua taas vaivaa, mutta taidan vain antaa asian olla. Katsoa loppupäivän how I met your motheria ja kasata itseni kokoon taas huomenna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
leikitään nätisti