pois sun perkeleet

Söin tänään aamupalaksi mansikoita ja kävin illalla äidin kanssa kaupassa. Sen kysyessä mitä jäätelöä haluan mietin ikuisuuden ja kysyin voisinko saada soijavanukkaita jäätelön sijasta. Tunnistan nykyään Siskon mopon äänen aina, kun se tulee kotiin ja saan silloin sen tarvittavan ajan ryhdistäytyä ja esittää eläväistä ennen kuin se avaa oven. Sain kuunnella tänään taas sen vittuilua siitä, kuinka en ole ollut koko kesänä muualla kuin kotona. Tein vatsalihaksia kuten joka päivä ja lakkasin jokaisen kynnen eri tavalla. Nyt erilaisuudet häiritsevät ja vituttaa.

Toivon koko ajan että tapahtuis jotain ja kaikki muuttuis. Tai ei edes kaikki, mutta jokin. Mutta mikään ei kai muutu, jos sen eteen ei itse tee mitään enkä tiedä mitä tekisin. Päiviä kuluu eikä kenestäkään kuulu, joten ei minustakaan. Mitä sitä häiritsemään ihmisiä, joille on vain pakollinen paha.

Ajattelin säästää kuun loppuun asti rahaa ja sitten mennä vain jonnekin. En tiedä minne, ehkä se selviää sitten juna-asemalla tai bussipysäkillä. Ehkä lähden sinne minne aina tai ehkä jonnekin, mistä kukaan ei minua löydä.