työnnän ovia joissa lukee vedä

Ajattelen koko ajan kaikkea. Jopa sellaisia asioita, joista tulee paha mieli ja sitten makaan taas lattialla pitkään surullisena tuijottaen vain kattoa. Lipsun väärälle tielle, jolle ei pitänyt lähteä, muttei voi mitään. Jatkan vain eteenpäin, koska ei ole enää ketään tai mitään eikä kukaan, jonka piti välittää ole kysymässä mitä kuuluu tai mitään. Kaislan piti viiden päivän ajan tulla moikkaamaan ja kun se sitten kuudentena olevinaan meinasi tulla sanoin, että älä, kun en enää jaksanut.

Olen niin väsynyt näihin kaikkiin ihmisiin ja tyhjiin lupauksiin ja siihen, kun en tiedä kuvittelenko vain vai eikö seurani oikeasti kiinnosta. Yhden kanssa yritin sopia näkemisiä ja päädyin poistamaan numeron, kun totesin hänen vaikuttavan siltä, ettei halua ikinä koskaan enää. Kesän alussa ystävä lupasi soitella, jos tapahtuu jotain ja jo parin viikon jälkeen olin se, joka soitteli perään, jos halusi edes kuulla perumisen yhdessä sovituille menoille. Olen niin kyllästynyt tähän kaikkeen, siihen miten näkymätön olenkaan enkä vain enää jaksa taistella, kun sillä ei ole mitään väliä. Pitäisi ehkä suoraan kysyä eikö vain seura kiinnosta, mutta toisaalta en kaikkien suusta kestä kuulla sitä, etten ole tarpeeksi mielenkiintoista seuraa. Vaikka toisaalta syytän kuitenkin tästä kaikesta ihan vain itseäni.

Tunnen oloni koko ajan itkuiseksi ja surkeaksi, vaikka silläkään ololla ei ole mitään syytä tai oikeutusta, minkä takia en edes puhu siitä kellekään. Eristäydyn koko ajan enemmän ja enemmän kaikista tutuista, mutta tuskinpa sillä on kauheasti väliä. Onpahan lisää aikaa kieriskellä yksinään tässä olossa eikä tarvitse väkisin pakottaa sitä tuskastunutta hymyä huulille. Kuulemma silmistäni näkyy ettei kaikki ole okei jopa silloin, kun yritän pitää hauskaa.