Lipsahdus alkoi, kun huomasin hänen vilkaisevan. Uudestaan ja uudestaan. Kun kipitin koroissani pöydästä niistämään, kun istuin pöydässä ja närpin hiljaisena salaattiani, kun hain lisää kahvia tai kuohuvaa. Sitten juttelua, kun paleltiin kantiksen ulkopuolella tupakalla, seuraavalle tupakalle hän antoi takkinsa etten joutuisi palelemaan. Juopon yrittäessä iskeä hän kietoi kätensä suojelevasti hartioilleni, koska sen jälkeen ei uskalla kouria pyllyä toisen yrittäessä päästä vessaan, ei, jos siitä saa jonkun kimppuunsa. Mitään ei ollut pelastettavissa, kun hän bussissa kietoi kätensä vyötärölleni ja lämmitti jäisiä sormiani.
Se kaikki oli niin tuttua ja turvallista, että melkein vihastuttaa. Se sama rutiini, se tuttu tuoksu, se sama vanha paikka sängyssä. Kun ei tarvitse hortoilla löytääkseen vessan eikä pohtia kaappien edessä, mistähän löytyisi lasi. Jossain vaiheessa sitä alkoi taas kaivata, miettiä mitä jos ja ajatella, kuinka mukava siinä vieressä onkaan nukkua, vaikka yöllä Kielletty varastikin peittoni. Onneksi olen järkevä, onneksi olen oppinut Kuurasta. Kuollutta ja kuopattua ei voi takaisin saada. Voin kai vain antaa aikaa ja yrittää unohtaa. Tai sitten ehdottaa, että miten olisi seksi ilman sitoutumista.
Onneksi on suklaata ja Greyn anatomiaa, vaikka itkettääkin, kun kohtua kaivetaan taas ulos puisella lusikalla eikä buranakaan tahdo auttaa. Haluan lähinnä itkeä kaikelle, mutta syytän hormonihirviöyttä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
leikitään nätisti