Tunnin kävely raikkaassa ulkoilmassa hiljaisessa metsässä kapeilla poluilla, pyykkien kuivumaan laittaminen ja äidin meikkien korjaaminen ennen kuin hän lähti juhlimaan.
Teen kaiken ja en mitään, tuntuu pahalta ja ei miltään. Kuume tuntuu nousevan ja laskevan kuin vuoristorata, mutta en jaksa mittailla. Ei mua enää mikään saa vaivata. Hymyilen, nauran Disney Channelin huonoille sarjoille, vaikka oikeasti haluaisin itkeä, että saisin tämän sisältäni eikä padot murtuisi myöhemmin huonolla hetkellä.
Kaksi päivää ja siitä on tasan kaksi vuotta, kun minä ja Kuura aloimme seurustella. Ehkä löytyi syy, miksi hän on taas joka yö unissani ja joka päivä mielessäni.
Sur sur surrur surettaa
sano jotain kamalaa
ihan vaan että itkeä saan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
leikitään nätisti