Vasta ihan pieni pala patonkia
ja lasi rasvatonta maitoa.
Aina silmät sulkiessa nousee kuvat mieleen ja niskakarvat nousee pystyyn, puistattaa. Jatkuvasti tuntuu kuin jokin puristaisi minua kasaan, estäisi hengittämästä, vetämästä keuhkoja täyteen raitista ilmaa. Jalat menee tunnottomiksi viestejä selatessa enkä osaa olla. Sisälläni kasvaa taas se ahdistussikiö, jonka haluan tuhota, teloa ulos sisältäni muistuttamasta, kuinka olen surkea ja kelpaamaton, viallinen tyhmä idiootti.
Sen takia lähdin äidin kanssa kauppaan, nappailin ostoskärryn täyteen oksentamiseen soveltuvaa ahmittavaa ja nyt tärisen jännityksestä odottaessa, että vanhemmat lähtisivät Veljen lätkämatsiin. Haluan palvoa mahaa, ahmia ja oksentaa, poistaa ahdistuksen ruokapalvonnalla kuten aina ennenkin. Jäätelöä leipää patonkia suklaata...
Posliinisaatanan palvonnan piti jäädä vain siihen yhteen kertaan, mutta nyt harkitsen todella jos vaikka toinen kerta. Ahdistussikiö pois vatsasta kasvamasta.
Tahdon tuhota tunteita.
"Tahdon tuhota tunteita" sai mulle jollain tapaa hienon fiiliksen. Mut muuten oon surullinen tuosta, jos koet olevas surkee ja kelpaamaton :(
VastaaPoistaEt ole, sillä mäkin luen blogias :) Ehkä siitä päästään siihen, et mä oon vielä surkeempi ja kelpaamattomampi, mut se onkin taas toinen tarina, heh.
Tsemppiä!
Kiitos. Tunteiden tuhoaminen on... Jännää.
Poistaei kannata tahallaan polvistua sen posliinisaatanan juureen, sillä on vitun hankala nousta siitä jaloilleen. yksi todiste täälläkin.
VastaaPoistaTiedetään. Harmi vain, että taisin antaa pikkusormen ja se vei jo koko käden.
Poistavoi kulta hölmö, älä aloita tota. sä et tarvitse oksentamista ollakses ihana just tollasena kun oot.
VastaaPoistaMä tarvitsen oksentamista päästäkseni tähän tiettyyn mielentilaan. Se vain... Niin.
Poista