posket punaisina helottaa

Mietin koko ajan sitä, kuinka minun pitäisi kutistua. Mietin sitä junissa ja busseissa, matikkaa laskiessa ja aamukahvia juodessa, blogeja selatessa ja kavereiden kanssa jutellessa. Se tulee mieleen kaikista arkisimpina hetkinä ja silloinkin, kun pitäisi keskittyä johonkin ihan muuhun.

Enkä silti osaa tehdä koko ajan kaikkea oikein vaan syön aina ja jatkuvasti liikaa. Keksin tekosyitä syödä jotain kiellettyä, tekosyitä syödä yli tietyn rajan. Tänään juodaan, sun on pakko syödä tai menee taas niinku viimeksi, anna vaan ruokahimoille periks niin huomenna on parempi päivä tai kyllä mullakin on lupa syödä, kun muillakin on. Välillä mietin ihan vakavissani, miten voisin aloittaa taas ruuan deletoinnin, niin sitten ei tarvitsisi murehtia vääristä valinnoista. Mutta se taistelee bulimiasta eroon -vaiheen päätöstä: Jos syöt, kärsit seuraukset.

Kuitenkin välillä tuntuu, ettei ole muita vaihtoehtoja. Voisin opetella sen taidon uudestaan ja sitten olisi helpompi esittää. Ai ravintolaan, okei, olipas hyvää ruokaa, odotas kun käyn vessassa puuteroimassa nenäni. Vessassa käyminen on kuitenkin maailman normaaleimpia tapahtumia, harvempia ihmetyttäisi, vaikka menisikin vessaan ruuan jälkeen. Se olisi niin helppoa, niin yksinkertaista. Eikä minun tarvisi oksentaa aina ja kaikkea, kunhan vain ne pahimmat pommit ja kropan räjäyttäjät. Tälläkin hetkellä minulla on piilotettuna suklaamoussea, koska kaupassa mielessä vilahti hei tää vois olla helppoa oksennettavaa otanpa tän mukaan varmuuden vuoks. Bulireksia, kultaseni, olisitko uusi rakastajani?

Sillä on kuitenkin hintansa ja pitäisi päättää, kuinka paljon olen valmis maksamaan. Haluanko rikkoa hampaitani vielä pahemmin, enkö muka muista kuinka kauheata tuskaa oli ne lääkärikäynnit kun ronkittiin reikäisiä hampaita, joista yksi oli jopa lohjennut. Haluanko vihlonnan, pahannäköisen ihon, silmissä katkeilleet verisuonet, onko se tosiaan sen arvoista?

Joinain hetkinä se todella tuntuu siltä, mutta ei se ole. Ei se voi olla. Minun pitää vain hankkia lisää itsekuria ja vain yksinkertaisesti olla syömättä.