jokainen aamu nousen

Tänään oli taas vaihteeksi helsinkipäivä. Käytiin syömässä ja söin kokonaan Pilvin suositteleman tonnikalapatongin muistellen samalla, miten olen kerran aiemmin istunut samassa paikassa ja katsonut nälkäisenä, kun Kaisla söi. Ei mulla oo nälkä. Tekosyitä meinasi lipsahtaa suusta, kun mielessä piipitti pieni ääni kertomassa, kuinka voisin paastota koko päivän ja ruuan jälkeen vessassa sama piipitys kertoi, kuinka voisin oksentaa. Söin kiltisti ja oksentamatta, vaikka ahdistus vähän raapikin pienessä laatikossaan yrittäen päästä ulos valtaamaan koko mielen.

Nautin kuitenkin päivästä. Oli hyvä seura, hyvä ruoka, hyvä kalja ja hyvähuono kauhuelokuva, jonka aikana sekä pelkäsin, että nauroin. Oli mukavaa, kiinnitin pitkin päivää huomiota erilaisiin ihmisiin Elielinaukiolla taiteilijalta näyttävä tyttö istuu jalat ristittynä polttamassa tupakkaa bussipysäkillä suloinen muusikkopoika kädessään soitinkotelo kahvilassa nätti tyttö syventyneenä lukemaan jotain ja annoin taas mieleni poukkoilla ympäriinsä kehittäen mennyttä, nykyistä ja tulevaa niiden ihmisten ympärille - Vaarini kertoi joskus vuosia sitten harrastavansa samaa, keksivänsä tuntemattomista tarinoita.

Juuri nyt on menossa hyvä kausi. Hyvinä kausina hymyilyttää ja kaikki on suunnilleen okei, on helpompi hiljentää se mielen ääni, joka haluaa jatkuvasti laskea kalorirajaa alemmas, rajoittaa syömistä, rajoittaa elämistä ja luovuttaa. Kuitenkin pelkään jokaista uutta aamua ja sitä, mitä seuraava päivä tuo tullessaan. On itkettänyt maanantaista asti, mutta vielä kyyneleet eivät ole poskille päässeet. Odotan vain koko ajan sitä päivää, kun kaikki pääsee purkautumaan ulos ja luultavasti huono kausi alkaa.

Tiedän varsin hyvin, että minun täytyisi nyt vihdoin ottaa itseäni niskasta kiinni ja lähteä jonnekin juttelemaan. Haluan eroon kausista, haluan tasapaksua, haluan tylsää, haluan turvallista. En halua enää pudotuksia synkkyyteen vaan turvallisen mielen ilman päiviä, jolloin makaan sängyssä kuusi tuntia itkien. Tai edes tietää, mikä minua vaivaa. Enkä silti kuitenkaan koskaan uskalla lähteä minnekään.

eikä edes ole ketään, joka silittäisi rauhoittavasti selkää ennen kuin vetäisin syvään henkeä ja päästäisin kaiken ulos