öitä sisään

"Sulla ei ole edes varaa käyttää sanaa moraali."

En saa hengitettyä, en selkääni suoristettua enkä nostettua leukaani ylös varmana. En osaa katua, mutten myöskään tunne minkäänlaista ylpeyttä.

Alan uskoa entisen tyttöystävän puolikkaan sanoihin moraalittomuudestani. Vaikka enhän minä mitään väärin ole tehnyt, ainakaan kovin. Vaikka eihän se ole valehtelua, kun jättää kertomatta toisen jättäessä kysymättä. Ei se ole väärin olla korjaamatta väärinkäsityksiä, jotka toinen on muodostanut sanomattomatta jätetyistä asioista. Kerroin vain sen, mitä hän halusi kuulla jättäen sen minimaalisen osan pois - ei se minusta pahaa tee. Voi vittu mitä kävi sille minulle, joka pystyi puhumaan suoraan.

Olisin kai jäätynyt täysin, jos hän olisi kysynyt, sillä valehtelua en harrasta sallittua vain syömisen tai voinnin ollessa kyseessä enkä kuitenkaan haluaisi itse astua suoraan lankulle hypätä siitä ilman taistelua. Olen lähes varma, että hän ei halunnut tietää ja sen takia jätti kysymättä, eikös se aina niin ole. Samaan aikaan olen onnellinen mahdollisuudestani hiljaisuuteen ja kuitenkin haluaisin vain kiertelemättömän kysymyksen voidakseni möläyttää kaiken suustani saadakseni sen sydämeltäni. Nyt vain pakkaan sen sisääni, annan jäädä kipuilevaksi ihon alle toivoen sen helpottavan, unohtuvan.

Viimeksi piilottaessani salaisuuden sisääni vaati vajaan puoli vuotta ja hervottoman humalan ennen kuin kerroin siitä, lipsautin sen huulieni välistä ajattelematta sen suuremmin. Sekin oli niin pieni asia ja kestin yksin sen kanssa vain puoli vuotta, pystynkö enää katsomaan silmiin joutumatta puristamaan huuliani yhteen purematta kieltäni poikki pitääkseni itseni hiljaisena.

En osaa sulkea ajatuksia mielestäni, vaikka ne saavat minut vain entistä enemmän solmuun, hieromaan otsaani ahdistuneena voimatta millekään mitään.

Tuijotin yhtenä yönä neljä tuntia kaverin ikkunasta ulos sängyssä maatessa ajatusten valvottamana.