come on

Onnellisuutta on paskainen nauru ja vanha zombielokuva, Kielletyn pelaamisen katsominen ja pelin mukana kiroilu, satunnainen tupakointi ja puolin ja toisin vittuilu. Koko päivä vietettynä toisen sängyssä löhöten hiukset jokaiseen ilmansuuntaan sojottaen viivyttäen kotiin lähtemistä viimeiseen pisteeseen asti. Jatkuvasti jokin nauratti eikä mistään jaksanut murehtia tai välittää, päivä valui ohi liian nopeasti, kun oikeasti siihen hetkeen olisi vain halunnut jäädä ikuisuudenksi. Enkä kertaakaan ajautunut ajattelemaan mitä vittua mä täällä teen.

Eilen, kello oli kai jo kymmenen, kävelin viimein bussipysäkiltä kotiin. Laitoin kuulokkeet korviin, musiikin sopimaan ja nielin itkuni, joka olisi halunnut purkautua siinä kilometrin kävelymatkalla. Ihan vain koska pelkäsin pelkään pilanneeni sosiaaliset suhteeni koulussa, että käy taas kuten yläasteella.

Pitäisi käydä suihkussa, pakata ja meikata ja lähteä taas.