Kello on kaks yöllä, me istutaan odottamaan mun bussia. Hän avaa siiderin ja huikan jälkeen suunsa. Katson kaikkea muuta - kellon hidasta etenemistä, odottavia ihmisiä, ohi ajavia busseja. Kuulen kuitenkin jokaisen sanan ja ymmärrän lauseet, jotka huulilta putoavat niin uskomattoman kevyesti mahdollisesti humalan keventämänä. Hän odottaa suudelmaa, kun nousen bussiin (en suutele) ja laittaa vielä viestiä varmistaen, että selviän kotiin.
Se kaikki oli sitä, mistä on tullut haaveiltua jo niin kauan. Se vaan tuli eri ihmiseltä kuin olisin halunnut. Nyt haluan ketjupolttaa aina kun sitä ajattelen eli suunnilleen koko ajan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
leikitään nätisti