yhä tuntee sen pojan

Humala nousi takapihalla istuessa hymy huulilla muiden kanssa jutellen, tanssahdellen musiikin tahtiin ja irvistellen kameralle aina, kun joku keksi taas kaivaa sen esiin. Kasattiin tölkeistä kaatuvia torneja, kivuttiin isoiksi ihmiskasoiksi puutarhatuoliin ja naurettiin vain, kun kaljaa läikähti tai kakkua meni mekolle. Aurinko paistoi, koko ajan nauratti ja oli hyvä olla eikä kertaakaan tullut upottua omaan säälittävään synkkyyteen. Tapasin uusia ihmisiä, juttelin ilman kauheita ongelmia ja hymyilin mahdollisimman paljon nauttien kaikesta.

Myöhemmin illasta humala oli suuri ja annoin erään miehen kuljettää kättä niskassani, yläselälläni, piirrellä sormillaan kuvioita, jotka värisyttivät koko vartaloani. Nojasin siihen pienesti maailman huojuessa hassusti ja astuin mukaan siihen leikkiin, jonka heti tunnistin - hymy suunpielessä, pilke silmäkulmassa. En tanssilattialla estellyt, kun tuo pitkä mies kumartui suutelemaan minua enkä kieltäytynyt, kun hän pyysi mukaansa. Pudottaessani kauniin valkoisen mekkoni lattialle tajusin, etten enää voisi perääntyä.

Aamulla päädyin vessaan suunnittelemaan klassista katoamistemppua vain koska vihaan niitä epämukavia hetkiä, kun aamu pyyhkii kaiken pois eikä ole enää mitään sanottavaa. Hän kuitenkin heräsi, pukeutui ja saattoi minut pysäkille hiljaisuuden vallitessa. Onnekseni ei jäänyt seurakseni odottamaan vaan halasi, naurahti, kun sanoin törmäillään ja katosi sitten takaisin tulosuuntaan.

Poltin rauhassa aamutupakkani katsellen aamun ahkeria lenkkeilijöitä ja pyöräilijöitä, satunnaisia ohi ajavia autoja todeten samalla, ettei minua kaduta tai hävetä, vaikka yöllä painoin kynnenjälkiä miehen olkapäihin tunteettomuuden synnyttämistä tunteista.

(Meinasin alkaa itkeä kevätjuhlan jälkeen halatessani Retkeilijää, sillä se saattoi olla viimeinen kerta kun näen häntä.)

Nyt ajattelin vain maata ja nukkua.

Upposin hetki sitten taas liian syvälle synkkyyteeni ajatellen mitä järkeä edes pyristellä vastaan. Lakkasin potkimasta vettä jaloillani antaen itseni vajota alemmas kietoutuen ajatukseen siitä, jos antaisin itseni masentua, päätyä niin pohjalle, että olisin valmis lopettamaan tämän kaiken. Sitten eräs herätteli ja tajusin naurettavuuteni.