et sä voisi olla mulle vähän kiltti tänä yönä
et sä voisi rakastaa mua edes vähän tänä yönä
Ensin itken hysteerisenä, kurkkua repivänä, katseen sumentamana ja koko kehon kipuillen tärinästä. Jokainen solu, jokainen ajatus huutaa teriä, kipua, tuskaa, sitä, mikä vie sen olon pois. Aallon pyyhittyä yli puen ylle ensimmäiset löytämäni vaatteet ja poistun ulos Isän käskyä totellen. Toinen aalto pyyhkii yli. Keinun läheisen puiston keinussa kyynelten valuessa poskille jaloissa Veljen rumat crocsit, jotka eivät suojele varpaita paleltumiselta. Istun siinä viimeisten katuvalojen sammumiseen asti pelkäämättä ympäröivää pimeää, minkä jälkeen rämmin istumaan kotiportaille haluamatta palata sisään.
Ei näille kyynelille vieläkään näy loppua ja haluan edelleen satuttaa itseäni. Käyn mielessäni läpi paikkoja, jonne voisin lähteä evakkoon, mutta mieli lyö tyhjää. Alle viisi tuntia herätykseen enkä tiedä kykenenkö seuraavaan koulupäivään.
Haluan vain taas kadota, lakata puhumasta. Ei kukaan sanojani täällä kuule.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
leikitään nätisti