Perjantai oli pieni taistelu. Jääkaapissa ei ollut yhtään mitään turvaruokaa, kaikki muu ahdisti ja Aatekin ajatteli, että olen syömättä vain omaa tyhmyyttäni. Mitä enemmän aikaa kului, sitä vaikeammalta tuntui edes aloittaa kokkaaminen ja sitä ahdistavammaksi taistelu pään sisällä kävi. Lopulta muutamien ahdistustupakoiden, yhden kaljan ja parien itkupotkujen jälkeen sain aikaiseksi kokata ja syödä kun kello lähenteli kahtatoista yöllä.
En oikein tiedä enää suhteestani ruokaan, se on sekava ja päivittäin vaihteleva. Välillä kaikki on helppoa eikä mikään ahdista, päiviä, joina ahdistaa ja silti saa nätisti syötyä ja välillä tulee niitä päiviä, joina ei osaa ajatella muuta kuin laihduttamista, syömättömyyttä, mitä tahansa. Silloin tekee mieli skipata kaikki tai ainakin suurin osa ja mielessä pyörii suunnitelmat kuinka laihtua mahdollisimman nopeasti, kuinka käyttää kaikki aika urheiluun, kuinka unohtaa kaikki muu. Eihän sitä pitäisi välittää ja tulisi muistaa terveellisyys, mutku, entä jos…
Nyt olen kotona ja pitäsi hoitaa asioita, vaikka asioiden hoitaminen on ehkä inhottavinta maailmassa. Etenkin hammaslääkärin ajanvarauspuhelut, joita kammoan ylitse kaiken muun. Huomenna on taas kesä, humala ja ystävät, mutta tänään pitäisi olla neiti aikaansaava.
Huomenna ostan taas ison rasian mansikoita ja muutaman omenasiiderin ja nauran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
leikitään nätisti