Päätä pakottaa taas. Kuumat kelit romahduttivat ruokahalun olemattomaksi ja Aatteen suusta ennätti kuulla oot laihtunut ennen kuin kerkesin edes haaveilla. Kaikki kallistuu taas vähän väärään suuntaan ja elämä putoaa raiteiltaan viimeisen työpäivän jälkeen. Juhlissa alkoholi maistui jo liikaa, ruoka taas ei ollenkaan suostutteluista huolimatta - mieluummin leikin juhlien lasten kanssa ulkona vältellen niitä maistaisit edes jotain. Lasten ja aikuisten lähdettyä oli liian hauskaa ja aamulla Aate silitteli selkää, kun minä kumarsin jälleen kerran vessassa. Öiset painajaiset eivät jätä rauhaan, jatkuva heräily ja ahdistuneisuus on arkea, onneksi ei joka yö tarvitse yksin herätä.
Sain sen kirjeen, joka kertoi opiskelupaikattomuudesta. Ensin en uskaltanut kertoa siitä kellekään, sitten yhdelle, sitten toiselle ja vielä kolmannelle. Neljäntenä Aatteelle, viidentenä möläytin sen humalassa kaveriporukalle. Sitten töissä kestin jo vastata kysymyksiin, vaikka kylmyys valuikin pitkin sisintäni jokaisella kerralla. Vanhemmille en tahdo kertoa ennen kuin on varasuunnitelma, suunnitelma b, ratkaisu kaikkeen. En pääse opiskelemaan, mutta -, hyviä ja huonoja uutisia. Pettää ei saa, pettymystä ei voi tuottaa.
Ainakin hiuksistani tulee oranssimmat, pyörän poljin jo Aatteen luo ja kesällä voi lähes aina mennä miten huvittaa ellei lasketa satunnaista keikkatyötä. Aurinko toivottavasti lämmittää ja hymyilyttää eikä aina tarvitse muistaa edes mikä päivä on. Jos hyvä tuuri käy, voin hetkeksi jopa unohtaa sen, että olen taas vuoden tyhjän päällä ennen kuin onnistun löytämään jotain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
leikitään nätisti