mut mietin aina sua, kun joku muu mua koskettaa

"Voidaan leikkiä, että tätä ei koskaan tapahtunut."

"Sopii."

Takapakkia, askelia taaksepäin. Noin suunnilleen neljän tai viiden, ehkä jopa kuuden vuoden verran taaksepäin.  Silloin minä sitä enemmän harrastin, hirveä humala ja aamulla herään väärästä sängystä, johon ei olisi koskaan pitänyt päätyä. Leikitään näin ystävien kesken, ei sen tarvitse vaikuttaa mitenkään mihinkään kehenkään. Enkä sen jälkeen sitä tehnytkään.

Ennen kuin nyt. Lauantaiaamuna kello on kuusi, avaan silmät ja löydän itseni lattialle pedatulta patjalta, vieressä tuhisee seitsemän vuoden aikainen ystävä. Muistikuvat vilisevät liikaa mielessä ja melkein toivon, että olisin ollut niin humalassa ettei niitä muistikuvia olisi jäänyt mieleen.

Miten olen taas näin hukassa, sotkussa, solmussa ja kadottanut kaiken. Miten kaipaankaan edelleen yhtä paeten ikävää vääriin syleihin. Ehkä jonain päivänä taas kasvan ja olen kunnossa.

tupakalla valitan kylmää, mutta enää ei ole sun asias tarjota lämmitystä

jos joku kysyisi, en myöntäisi, mutta hänen mukaansa lähtisin vielä viimeisen kerran, jos voisin
olisin vielä hetken se kyyninen teräväkielinen vittupää, josta ei saa selkoa eikä mitään otetta
roikkuisin reunalla epävarmana kaikesta huolien kylmätkin katseet julmatkin sanat kunhan saisi jotain

mutta olenhan kiltti tyttö, joten tyydyn istumaan viereen kapakassa ja juttelen vittuilen nauran kuten silloin joskus
ehkä jonain päivänä jonain toisessa tilanteessa, ehkä ei enää koskaan

"Everything is temporary.” — 3 words that completely changed my life once I fully accepted them

välillä kaipaan kamalasti aamutupakoita ja kahvipäiviä, omenoita ja rohtuneita huulia,
kaipaan kamalasti kevyitä krapula-aamuja ja sitä aina vain jatkuvaa humalanhakuisuutta,
jokaista mennyttä ihmistä, niitä jotka tulivat takaisin erilaisina ja niitä, jotka eivät tulleet ollenkaan,
kaipaan ihan kamalasti sitä jotain, mitä ei ole enää hitustakaan muualla kuin menneessä,
ja jokainen hetki, joka ikinen hengähdys vie minua eteenpäin vaikka haluaisin polkea jalkaa.

sitä kun on niin vaikeata luovuttaa ja tajuta, miten kaikki on ohimenevää,
mitään ei saa takaisin.

ehkä vielä kerran heittäydyn, jos vain saan, jossain muualla, jossain muussa seurassa.

smile for the picture

Päätä pakottaa taas. Kuumat kelit romahduttivat ruokahalun olemattomaksi ja Aatteen suusta ennätti kuulla oot laihtunut ennen kuin kerkesin edes haaveilla. Kaikki kallistuu taas vähän väärään suuntaan ja elämä putoaa raiteiltaan viimeisen työpäivän jälkeen. Juhlissa alkoholi maistui jo liikaa, ruoka taas ei ollenkaan suostutteluista huolimatta - mieluummin leikin juhlien lasten kanssa ulkona vältellen niitä maistaisit edes jotain. Lasten ja aikuisten lähdettyä oli liian hauskaa ja aamulla Aate silitteli selkää, kun minä kumarsin jälleen kerran vessassa. Öiset painajaiset eivät jätä rauhaan, jatkuva heräily ja ahdistuneisuus on arkea, onneksi ei joka yö tarvitse yksin herätä.

Sain sen kirjeen, joka kertoi opiskelupaikattomuudesta. Ensin en uskaltanut kertoa siitä kellekään, sitten yhdelle, sitten toiselle ja vielä kolmannelle. Neljäntenä Aatteelle, viidentenä möläytin sen humalassa kaveriporukalle. Sitten töissä kestin jo vastata kysymyksiin, vaikka kylmyys valuikin pitkin sisintäni jokaisella kerralla. Vanhemmille en tahdo kertoa ennen kuin on varasuunnitelma, suunnitelma b, ratkaisu kaikkeen. En pääse opiskelemaan, mutta -, hyviä ja huonoja uutisia. Pettää ei saa, pettymystä ei voi tuottaa.

Ainakin hiuksistani tulee oranssimmat, pyörän poljin jo Aatteen luo ja kesällä voi lähes aina mennä miten huvittaa ellei lasketa satunnaista keikkatyötä. Aurinko toivottavasti lämmittää ja hymyilyttää eikä aina tarvitse muistaa edes mikä päivä on. Jos hyvä tuuri käy, voin hetkeksi jopa unohtaa sen, että olen taas vuoden tyhjän päällä ennen kuin onnistun löytämään jotain.

mä oon paperisen ohut

silloin soi Maija Vilkkumaan Ingalsin Laura ja mä tuijotin kattoa ja meinasin itkeä, koska musta tuntu samaan aikaan mahtavalta ja ihan hirveältä. en kumminkaan itkenyt vaan painoin kynnet selkään ja herätin varmaan naapurit.

aamulla ei enää itkettänyt vaan hymyilin ja sain suukkoja. eikä mua oikeestaan ole itkettänyt sen jälkeen, vaikka kuinka oli pelkoja entä jos aamu on epämukava ja pitää paeta, entä jos päivä on tuskainen, entä jos en enää ikinä kuule siitä - kaikki haihtuivat jo tuuliin ja tää hymyilevän kepeä tunne on ihan uusi. en mä vielä osaa antaa toivolle lupaa edes kipinän vertaa, koska oon niin vammaisen vaikea, mutta en myöskään ole juoksemassa pakoon vaan katson mitä käy.

huomenna alkaa aikaisin aamulla työt sain töitä, olkaa musta hyvin ylpeitä!, mutta ajattelin vielä tänään laittaa tavarat ja vaatteet valmiiksi, lakata kynnet, juoda hieman teetä ja vain hengitellä. tuntuu ikävältä nukkua yksin, mutta enpä ole ainoa jota harmittaa.

and you see him as you fall asleep

Kun joulukuun viimeinen päivä vaihtui tammikuun ensimmäiseen, vuosi 2013 vuoteen 2014, istuin saunassa ensimmäistä kertaa noin kahteen vuoteen. Olenko ikinä kertonut, kuinka inhoan saunomista? Koska minä todella inhoan sitä. Silti istuin siinä, punaisena ja hikisenä. Hymyilevänä. Kuulimme Kielletyn kanssa raketit saunaan asti, toivotimme toisillemme hyvät uudet vuodet suudelmien kera.

Tuo vuodenvaihde oli parempi kuin yksikään aiemmista. Oli se sama tuttu porukka muutamalla vähennyksellä, juuri sopivasti alkoholia ja juuri sopiva humala, pelit pyöri ja kaikkia nauratti. Asunto tuntui täyttyvän onnellisesta pehmoisuudesta, johon olisin voinut upota ja jäädä vain olemaan. Kiellettykin oli taas se sama tuttu lämmin, vaikka viimeksi olin kai lähes näkymätön. Sain häneltä suukkoja, halauksia, läpsäisyjä pyllylle ja pääsin leikkimään sylikissaa. Päällekäyvä miehenalku ulisi, kuinka hänkin haluaa flirttailla ja pussailla ja eräs häslä nauroi, kuinka on taas niin ällöttävän suloista.

Miten nautinkaan jokaisesta hetkestä, vaikka meinasinkin saunan jälkeen hajota lattialle itkemään sitä kauan sisälle kasaantunutta itkua. Painoin jokaisen hetken mieleeni ja juominenkin pysyi kerrankin rajoissa, sillä halusin muistaa kaiken. Väsymys iski jo kolmen aikoihin, mutta join kiltisti kahvin alas ja valvoin muiden kanssa seitsemään. Hetkeäkään ei halunnut jättää väliin. Muut nukkuivat alakerrassa patjoilla, mutta sain kunnian nukkua Kielletyn kanssa sillä samalla tutulla paikalla. Nukahdin hymy huulillani kuunnellen alakerrasta kantautuvaa vesipiipun porinaa ja puheen sorinaa.

Heräily tapahtui vasta kahden aikoihin, mutta jäin sänkyyn, vaikka uni ei enää tullutkaan. Kielletty nukkui sikeästi ja minä vain makoilin siinä vierellä ja tuijottelin hänen niskaansa. Mieleeni jumiutui vain ajatus siitä, kuinka ikävä minun tulisi sitä niskaa ja niitä luisia hartioita, suoraa nenää ja huulikorua, luisevaa olemusta ja suudellessa varvistelua. Ihan kaikkea, jopa niitä kylmän ja lämpimän poukkoiluja. Hetkellisesti mielessä vilahti jopa se saatanan kirosana, mutta sitä en myönnä, vaikka kuka kysyisi. Päässä pyörii vain yksi kysymys, miksi piti olla tyhmä ja lähteä, kun olisi silloin kuukausi sitten voinut vielä hetkeksi jäädä.

Totean taas, kuinka en vain osaa tätä tai mitään muutakaan. Olen tunteeton, kun pitäisi tuntea ja kun niitä tunteita ei saisi olla, niitä on vaikka muille jakaa. Ajattelin selvinneeni tästä ihmissuhteesta hienosti ilman suunnattomia suruja ja murheita, ilman särkyneen sydämen teippailuja, mutta taisi hän silti varastaa minusta palasen mukaansa sinne 430 kilometrin päähän. Vittu mitä paskaa, onko minun oikeasti pakko välittää.

En lupaa laihduttaa tänä vuonna kymmeniä kiloja enkä lupaa muuttuvani paremmaksi enkä minä usko, että tästä vuodesta tulisi jollain tapaa parempi. Tiedän olevani aivan yhtä hölmö ja tekeväni virheitä, tiedän, että onnellisuus ei tule vain koska vuosi sattui vaihtumaan. Lupaan vain yrittää selvitä ja elää.

plan b

Teen asioita, jotka eivät kannata ja jotka eivät ole järkeviä, sillä minua hajottaa tämä kaikki ja haluan vain elää ja tuntea jotain. Perjantaina meni muisti en edes tiedä kuinka pitkältä pätkältä, tiedän vain sen, mitä muistan hatarasti unen kaltaisesti saamatta kiinni ja mitä sain toiselta kuulla. Eikä se haittaakaan, tuskin siinä on mitään muistettavaa ja ainakin oli hauskaa. Ainakin hetken oli jotain. Aamulla heräsin oikealta puolelta väärää sänkyä enkä osannut kuin nauraa, bussissa mietin kuinka surullista ja säälittävää tämä kaikki onkaan enkä silti osannut edes yhtä kyyneltä tipauttaa.

Selvittyäni pahoinvoinnista, huimauksesta, alavatsakivuista ja väsymyksestä onnistuneesti oksentamatta kaikki tuntui jo hetken paremmalta kunnes äiti sanoi tulevaisuudensuunnitelmiani täysin höpönpöpöksi ja naurettaviksi ja aloitti taas sen saman, minkä olen kuullut monta kertaa aiemminkin. Purin huulta ja lähetin ei-järkevän viestin välittämättä tippaakaan. En jaksa enää välittää.

sticks and stones

Itkettää kaiken aikaa, mutta en sitten kuitenkaan itke. Ei sillä, että pitäisin sen väkisin sisälläni, se ei vain tule. Syöminen alkaa vaikeutua entisestään, mieli tekee lähinnä humalaa ja seksiä. Pitäisi kai olla ihan iloinen, että asuu vielä perheen kanssa, muuten vajoaisin vain. Harmi vain, että en tahdo mitään muuta kuin sitä. Humalaa, tuntemattomia ihmisiä, syömättömyyttä. Huminaa.

Ei musta oikeen saa ulos mitään reaktiota mihinkään. Ei naurua, ei kyyneliä, ei mitään.

vetää kännit, kusta housuun ja oksentaa

• perjantaina silmät ensin vuosivat kontrolloimattomasti, sitten oli tärinäahdistukset ja henkeä ei tahtonut saada ja lopulta itkin teatterissa näytöksen lopussa varsin huomaamattomasti. tänään itketti kaiken aikaa, mutta yhtäkään kyyneltä ei silmästä vierähtänyt.
• perjantaina ruokavalioni koostui kahvista, kurkkupastilleista, parista siideristä, muutamasta drinkistä, kahdesta tequilasta ja ranskalaisista. olisin mielelläni jättänyt ne ranskalaiset väliin, mutta se ei kai olisi ollut järkevää. humisi kuitenkin mukavasti, oikein mukavasti.
• marien kanssa oli ihan mukavaa. kilpailtiin ruuan ääressä siitä, kumpi on kamalampi ihminen. en ole ihan varma päädyttiinkö mihinkään tulokseen. ainakin hieman nauratti.
• istun sohvalla yövaatteissa, hiukset kiinni ja silmälasit päässä, näytän toisinaan vähän nörtiltä. söin puikoilla kuppinuudeleita ja oli hetken hyvä olla.
• kaipaan jotain, mutta en ole ihan varma mitä. täytän sitä tyhjää aukkoa nyt taas alkoholilla. tykkään huminasta.

järistys

Meistä tuli lakkipäitä. Huojuin korkeissa koroissa ihmisten edessä, tärisin pelosta, availin ovea niin ettei aikaa tuntunut muulle jäävän, hyllyt täyttyivät lahja-astioista ja korteista. Mitkä on sun tulevaisuuden suunnitelmat? Hymyilin, kättelin, halasin, kiitin, kilistin, juttelin. Mitä meinaat nyt? Yritin muistaa nimiä, tunnistaa tuntemattomia kasvoja ja vaikuttaa siltä, että tiedän kuka on kukakin. Eikö sulla ole vielä töitä? Join kuoharia, paljon kuoharia, paljon siideriä, tequilaa, minttushotti. Sulla on niin hyvä todistus, mitä kirjoituksissa kävi? Tanssilattia, musiikki vei, valot välähtelivät, jumputus kulki kehon läpi. Aa, no, kyllä se siitä.

Meistä tuli lakkipäitä enkä tahdo kuin pääni aivan mielettömän sekaisin. Tahdon vain tanssia kaikki murheet pois.

nothing good ever happens after 2 am

Aina yhtä mukavaa herätä aamulla tuntemattomasta asunnosta toisen yöpaidassa ja pikkareissa krapulakeijun käytyä nukkuessa vierailulla. Kello kuudelta nukahdin ajatukseen hiivin sitten aamulla ulos täältä ennen kuin hän herää enkä sitten voinutkaan toteuttaa suunnitelmaa, kun heräsin toisen noustessa vessaan ja pahoinvointisuus vain pyyhki yli. Oksensin aamupalantapaisen, jonka sain hiljalleen alas ja meni kolme tuntia heräämisestä ennen kuin uskalsin kiskoa pipon päähän ja lähteä kotia kohti. Hävetti oma jäätävä olemus, kun näytin lähinnä haudasta nousseelta ja hän taas oli niin kaunis jopa krapulaisena.

En tiedä onko tämä käytös minua vai ei, ei ole hetkeen ollut tapaistani lähteä vain jonkun matkaan ajattelematta sen suuremmin. Nyt pyörittelen puhelinta kädessäni ja mietin laittaisinko viestiä vai en siirtäen ajatuksen sitten huomiselle.

never made me stronger at all

"No, mitä sitten? Mikä on sun suunnitelmas?"

Takana pahoinvointiin ja ahdistukseen asti jännitetyt ja stressatut minuutit tunnit päivät viikot kuukaudet ja lopullinen tulosten selviäminen. Takana oli huumaava onnellisuus ja sekavan uskomaton olo. Busseilla seikkailut, Alkossa viinin metsästys ja niin humaltunut ilta, että mielestä katosivat muistikuvat. Sohvalla huonosti nukutut tunnit ja kipeytyneet hartiat. Aamusta asti krapula ja vapina, liian nopeasti kuluneet tunnit, kun itse sai liikuttua niin hitaasti.

Päästessäni lopulta autoon, Äiti ahdisti nurkkaan kysymyksillään, joihin minulla ei ole vastausta ja joita olen hiljaa pohtinut sanomatta sanaakaan kellekään. Hän puhuu lääketieteellisestä, pääsykokeista ja niihin lukemisesta. Selittää, kuinka helppoa on löytää töitä ja mitä sä nyt oikein haluatkaan elämältäsi. Kakistaessani kuivasta kurkustani en mä tiedä peilissä vilahtaa pettynyt katse ja nielen syvemmälle sanat harkitusta välivuodesta, että löytäisin itseni, paikkani ja sen, mitä haluankaan.

Entä jos olen vain pettymys? Huonot kirjoitustulokset, ei työpaikkaa eikä omaa asuntoa, ei tarkkaa tietoa tulevaisuudesta ja hyvin hatara käsitys siitä kuka oikein olen. Yritän laatia suunnitelmaa, yritän keksiä edes jotain, mutta en vain tiedä. Pelkään tulevia juhlia, kun jokaiselle vieraalle pitää hymyillä ja selittää jotain valheellista kuraa, etten pettäisi kenenkään odotuksia.

Haluun vaan alkaa pudottaa kiloja lopettaa syömisen tappaa itseni urheilulla ja keskittyä vain ja ainoastaan itseni hiljaiseen murhaamiseen.

lähemmäs harmoniaa

Mulla on käsivarressa mustelma eikä mitään muistikuvia sen syntymisestä, koko päivän olen vain tuijottanut eteeni ajatusten kulkiessa hitaammin kuin etana liimassa ja mielen ollessa taas useaa sävyä synkempi, turhan lähellä mustaa. Olossa näkyy edellisen illan juhlinnat ja alkoholin suunnaton kulutus sekä öinen ikkunasta polttelu, jonka jälkeen valuimme Sointun kanssa pehmeälle lattiamatolle eikä suklaajäätelö ollut koskaan aiemmin maistunut yhtä uskomattoman hyvältä.

Mut ehkä nyt vaan annan olla ja käperryn peittoihin. Voin yrittää maanantaina uudestaan, enkö voikin.

Mä oon hajonnu menny aivan totaalisen rikki mut en silleen et se näkyis muille ulospäin. En usko et kukaan edes arvaa vaikka itse tunnen koko ajan miten silmukka kaulan ympärillä kiristyy kiristymistään. vihreää savua alkoholia tupakkaa liikaa kahvia liian vähän ruokaa teen sen kaiken tunteakseni jotain mutta oon vaan tyhjä ja tunnen vaan sydämen epätavallisen kiivaan tahdin. Pilvi yrittää nyhtää musta ulos tunteita sanoina ja meen vaan lukkoon, koska en pysty. Mä en ole varma pystynkö mihinkään tähän ja pitäiskö mun vaan lopettaa kaikki ettei myöhemmin tuu lisää pahoja tunteita.

Mun huone oli kuukauden ku pommin jäljiltä ja tänään jaksoin vihdoin siivota vaatteet sinne minne ne kuuluu. On se edelleen muuten ihan järkyttävä mut ei mulla ole energiaa tehdä mitään. En ois eilen jaksanu edes nähdä ihmisiä mut sit vaan pakotin itseni siihen. Mä meen vaan huonompaan suuntaan taas joka päivä ja mietin yhä enemmän viiltelyä ja kaikkea muuta paskaa enkä sit kuitenkaan tee mitään paitsi ehkä unohdan syödä mut sitäki teen niin harvoin et se on hädin tuskin mainittavaa.

Aattelin hengaa tän päivän flanussa ja villasukissa koska ne on sopivan lämpimät ja kattoo ohjelmia ja neuloa, koska neulominen on yllättävän viihdyttävää. Senki alotin taas hetken mielijohteesta. Äiti kysy miksen menny tänään auttaa Mummia ja sanoin etten jaksanu, mutta se ei ymmärrä kuinka syvältä se jaksamattomuus tulee luulee vaan et se johtuu eilisestä juhlinnasta.

can I open my eyes

Vihaan sitä miten elämä vai olenkohan se sittenkin minä solmii taas mielettömät määrät umpisolmuja, vaikka haluaisin kerrankin kauniin rusetin, jonka saa vähällä vaivalla avatuksi.

Voin tuntea taas, miten olen niin tunnevammainen ihminen, kun hautajaisissa en itke vaan haaveilen muiden punaisten nenien ja vetistävien silmien ikuistamisesta tyytyen kuitenkin kuvaamaan kaikkea muuta ja tukemaan muita, kuten minulta odotetaan. Kävelen mummon vierellä auttaen häntä, silitän itkevän siskon selkää ja leikitän serkusta kaiken turhan energian, että puheiden aikana hän ei kyllästyisi. Tunteet suljen sisälleni suloisesti maalattuun rasiaan odottamaan kunnes on aika siivota.

Voin tuntea taas, kuinka olen maailman paskin ihminen, kun olen pitämäni ihmisen kanssa huolimatta siitä, että hän sattuu olemaan koulukaverini entinen. Kaveriporukalla juhliessa Kielletty istui ensin kaukana, sitten lähempänä ja humalluttuaan piti minua sylissään istuessa seistessä kietoi kätensä ympärilleni suukotti kaikkien nähden huolimatta meidän kummankin tunnevammaisuudesta ja paljasti muille joojoo onhan meillä vähän jotain juttua. Aamulla heräsin huomaamaan koulukaverini poistaneen minut kaikkialta ja kirosin osaamattomuuttani sosiaalisten sääntöjen suhteen.

Voin tuntea taas, miten koulustressi riepottelee minua mennen tullen jokaiseen suuntaan saaden niskani jumittumaan, kun mielessä edes vilahtaa ajatus tiistain kuunteluista ja esseestä, jota en ole vielä edes aloittanut ja jonka pitäisi olla huomenna valmiina. Tiedän, kuinka seuraavat viikot tulee viettää kirjoissa kiinni ja kuinka mieleni unohtuu taas ajattelemaan kaikkea muuta, ettei niitä stressaavia asioita tarvisi kohdata.

Kielletyn ansiosta huulillani on kuitenkin pysynyt hymy. Palellessani hän puki nahkatakkinsa päälleni, stressatessani koulukaveria sanoi ei sun tarvii pelätä, piekset sen kuus nolla jos se käy sun kimppuun ja käpertyessäni hänen viereensä nukkumaan totesin, että tämä saattaisi jopa olla kaiken arvoista.

Silti sana parisuhde saa vieläkin minut vavahtamaan kauhusta enkä ihan uskalla olla onnellinen, sillä antaessa sille luvan, se otetaan pois.

ois helpompaa olla

Kolmen päivän kuume teki muuten siedettävästä yksin oleskelusta sietämätöntä ja sai seinät kaatumaan päälle, minkä seurauksena päätin hetken mielijohteesta lähteä sen mukavan miehen luo viettämään iltaa. Nukkumaan käydessä maailma pyöri ja huomasin päätökseni ottaa taas hetken aikaa rauhallisesti vaihtuneen neljään tequila shottiin ja muutamaan mietoon.

Onnistuin siirtämään henkistä pahoinvointiani iltaan viettämällä taas krapulapäiväni Kielletyn seurassa. Aluksi oli tarkoitus mennä vain pizzalle, mutta Kielletyn pyydettyä ohimennen mukaansa seurakseen kohautin olkapäitäni ja hyppäsin autoon. Oli mukavaa lähinnä vain jumittaa siellä löhöten hänen sängyllään nauraen kaikelle turhalle enkä oikeastaan olisi halunnut lähteä kotiin. Viihdyn yllättävän hyvin hänen seurassaan, vaikkemme oikeasti tee juuri mitään suurta tai ihmeellistä.

Kotiin selvittyäni oloni on romahtanut hetki hetkeltä enemmän ja vajoan taas siihen synkkään pimeyteen, vaikka kosketin taas hetken onnellisuutta. Ajatukset vilistävät mielessäni jokaiseen suuntaan liian nopeasti jos ajatukset ei ois hirmumyrskyjä vaan tähdenlentoja. Itkettää, hymyilyttää, tyhjää. En saa mistään kiinni enkä osaa olla, väsyttää, mutten uskalla käydä nukkumaan. Sitten olisi vain pimeä ja mieli. En haluaisi olla kotona.

i want to

Taivas alkaa kirkastua bussin kiitäessä Helsingistä kohti kotia, näin jopa auringonnousun. Musiikki soi kuulokkeissa ja silmäluomet tuntuvat sietämättömän painavilta. Kotiin päästessä romahdan sänkyyni meikit edelleen kasvoilla loputtoman väsyneenä.

Yö oli tanssilattian välkkyvien valojen juhlaa, kipeytyviä jalkoja, hymyä, halauksia ja suukkoja. Inhottuani kaikkia sosiaalisia tilanteita parin viikon ajan lähdin hetken mielijohteesta tanssimaan sydänsuruisen ystävän kanssa ja tunsin hetken ylettäväni jonkinlaiseen onnellisuuteen. Tarkoitukseni oli juoda vain vähän kunnes kaveri keksi iskeä tuopin pöytään ja myöhemmin toisen käteen.

Tänään muistin taas, minkä takia suunnittelin lopettavani alkoholin käytön tai ainakin itseni humalaan juomisen. Oloni on sietämätön, ei fyysisesti vaan henkisesti. En jaksa olla, en halua olla enkä osaa taas kuin vain hetkittäin. Vihaan tätä.

puidaan kaikki huomenna

Mustelmia pitkin jalkoja ääni käheänä kaula syötynä jokainen lihas kipeänä mieli väsyneenä. Haluaisin nukkua vuorokauden tai kaksi, mutta aina sulkiessani silmät mielessäni vilahtaa kuva siitä, kun irrottauduin hetkeksi sen pisamanaamaisen tytön suudelmasta ja näin Kuuran katsomassa suoraan minua kohti kävellessään pois. En saa siitä kiinni, en ole varma oliko se humaltuneen mielen harhakuva vai näinkö oikein enkä edes tiedä kumpaa sen toivoisin olevan.

Sain eilen kuunnella kolmen uuden tuttavuuden kehuja siitä, kuinka olen varmaan täydellinen nainen ja kuinka näytän uskomattomalta upealta hyvältä kauniilta. Ihailu tuntui niin oudolta, niin hämmentävältä, sillä kuka minua kehuisi, kuka minut edes huomaisi enkä osannut suhtautua, kikatin vain hölmönä. Kahden muun kaikottua yksi jäi kaulaani kiinni loppuillaksi, suukotteli halaili antoi huomiota jatkuvasti eikä kadonnut edes siinä vaiheessa, kun pitelin Sointun hiuksia tytön oksentaessa, silittelin selkää ja huolehdin odotellessa tuon poikaystävää, joka oli tulossa Sointua hakemaan. Saattoi bussiin asti, piti kädestä kiinni kävellessä, hölmö tyttönen.

Tänään olen taas itkenyt kuten nykyään kai lähes jokaisena päivänä ja päivinä joina en itke, minua kuitenkin itkettää ilman mitään tarpeeksi pätevää syytä, turhaa tunteilua. Hiljaa kaiken keskellä se olo on ja pysyy, vaikka kuinka yritän hymyillä ja nauraa niinä hetkinä, kun en ole aivan yksin. Kävin yhtenä yönä sen mukavan miehen kanssa vanhan kouluni pihassa keinumassa ja pystyin vain tuntemaan miten ne ketjut porautuivat lantiooni.

ottaa hetkestä kii

Välillä päivät on helpompi viettää hunningolla, aivan rappiolla huulipunaa huulissa hymyillen tuntemattomille juoden valkoviiniä sekä kaikkea muuta alkaen kello kaksitoista unohtaen syödä vaikka vielä ei saisi lipsua (viili, vähän kasvissosekeittoa, ruisleipä juustolla, kaksi salmiakkitoffeeta), ottaen kai askeleita taaksepäin.

Kello yhdeksältä tyhjä asunto, päänsärky ja sairaalloinen halu kutistua.

Sain vihdoin kuulla päättärien miehen nimen, tiesin aiemmin vain lempinimen.