never made me stronger at all

"No, mitä sitten? Mikä on sun suunnitelmas?"

Takana pahoinvointiin ja ahdistukseen asti jännitetyt ja stressatut minuutit tunnit päivät viikot kuukaudet ja lopullinen tulosten selviäminen. Takana oli huumaava onnellisuus ja sekavan uskomaton olo. Busseilla seikkailut, Alkossa viinin metsästys ja niin humaltunut ilta, että mielestä katosivat muistikuvat. Sohvalla huonosti nukutut tunnit ja kipeytyneet hartiat. Aamusta asti krapula ja vapina, liian nopeasti kuluneet tunnit, kun itse sai liikuttua niin hitaasti.

Päästessäni lopulta autoon, Äiti ahdisti nurkkaan kysymyksillään, joihin minulla ei ole vastausta ja joita olen hiljaa pohtinut sanomatta sanaakaan kellekään. Hän puhuu lääketieteellisestä, pääsykokeista ja niihin lukemisesta. Selittää, kuinka helppoa on löytää töitä ja mitä sä nyt oikein haluatkaan elämältäsi. Kakistaessani kuivasta kurkustani en mä tiedä peilissä vilahtaa pettynyt katse ja nielen syvemmälle sanat harkitusta välivuodesta, että löytäisin itseni, paikkani ja sen, mitä haluankaan.

Entä jos olen vain pettymys? Huonot kirjoitustulokset, ei työpaikkaa eikä omaa asuntoa, ei tarkkaa tietoa tulevaisuudesta ja hyvin hatara käsitys siitä kuka oikein olen. Yritän laatia suunnitelmaa, yritän keksiä edes jotain, mutta en vain tiedä. Pelkään tulevia juhlia, kun jokaiselle vieraalle pitää hymyillä ja selittää jotain valheellista kuraa, etten pettäisi kenenkään odotuksia.

Haluun vaan alkaa pudottaa kiloja lopettaa syömisen tappaa itseni urheilulla ja keskittyä vain ja ainoastaan itseni hiljaiseen murhaamiseen.

hold me

En enää oikein tiedä kuka olen, eksyin mieleeni, omiin ajatuksiini ja omakuvani on sekaisin. En osaa olla näin enkä noin, en osaa olla tällainen. En tunne oloani hyväksi näin, jotain täytyy muuttaa, jonkin täytyy muuttua. Hiukset lyhenivät syksyllä, väri vaihtui jouluna. Joskus olin täysin varma identiteetistäni ja sitten kadotin sen kaiken enkä oikein enää osaa määritellä sitä, kuka tai mikä tai miten olen. Tiedän mistä tulen, mutta olen eksynyt enkä muista minne olinkaan menossa.

Ennen kesää aion saada vyötäröltäni yli neljä senttiä, leikata hiukseni aivan lyhyiksi ja vaihtaa medusan smileyyn. Aloitan taas viidesti viikossa juoksemisen, lopetan ahminnan, lopetan oksentamisen ja pidän viiltelyn edelleen poissa kuvioista. Keskityn tekemään oloni mukavaksi, niin ehkä hiljalleen alan taas löytää sen, miten minun on hyvä olla.

Kävin juoksemassa ja juoksin vain kymmenen minuuttia, mutta niin lujaa, että takaisin kävellessä sattui alavatsaan itkettävän paljon, kurkkuun alkoi koskea ja hengityksen tasaaminen kesti. Sain taas rakon jalkaani. Silti sen jälkeen tuntui hyvältä ja hymyilytti.

Alkoholia yksinäiseen yöhön, peittolinna vanhempien sänkyyn ja huomenna taas juoksen jalat kipeiksi. Ahdistuksesta tai muuten vain. Pääsen kohta taas sänkyyn uppoamaan haavemaailmaani, jota kasaan mielessäni.

Kaksi päivää ja olen taas vuoden vanhempi, inhottavaa. Pitäisi sitä jo tietää.