"No, mitä sitten? Mikä on sun suunnitelmas?"
Takana pahoinvointiin ja ahdistukseen asti jännitetyt ja stressatut minuutit tunnit päivät viikot kuukaudet ja lopullinen tulosten selviäminen. Takana oli huumaava onnellisuus ja sekavan uskomaton olo. Busseilla seikkailut, Alkossa viinin metsästys ja niin humaltunut ilta, että mielestä katosivat muistikuvat. Sohvalla huonosti nukutut tunnit ja kipeytyneet hartiat. Aamusta asti krapula ja vapina, liian nopeasti kuluneet tunnit, kun itse sai liikuttua niin hitaasti.
Päästessäni lopulta autoon, Äiti ahdisti nurkkaan kysymyksillään, joihin minulla ei ole vastausta ja joita olen hiljaa pohtinut sanomatta sanaakaan kellekään. Hän puhuu lääketieteellisestä, pääsykokeista ja niihin lukemisesta. Selittää, kuinka helppoa on löytää töitä ja mitä sä nyt oikein haluatkaan elämältäsi. Kakistaessani kuivasta kurkustani en mä tiedä peilissä vilahtaa pettynyt katse ja nielen syvemmälle sanat harkitusta välivuodesta, että löytäisin itseni, paikkani ja sen, mitä haluankaan.
Entä jos olen vain pettymys? Huonot kirjoitustulokset, ei työpaikkaa eikä omaa asuntoa, ei tarkkaa tietoa tulevaisuudesta ja hyvin hatara käsitys siitä kuka oikein olen. Yritän laatia suunnitelmaa, yritän keksiä edes jotain, mutta en vain tiedä. Pelkään tulevia juhlia, kun jokaiselle vieraalle pitää hymyillä ja selittää jotain valheellista kuraa, etten pettäisi kenenkään odotuksia.
Musta tuntuu aika samalta. Siis - epävarma tulevaisuus ja että olen vanhemmilleni vaan pettymys. Häpeän porukoideni nurkissa pyörimistä, vaikka ne sanookin että se on ok. Ja juhlat joissa on tuntemattomia ihmisiä jotka kyselee tekemisistä ja töistä ja opiskeluista ja kaikista... perseestä.
VastaaPoistaKyllä mä uskon että sä kuitenkin suuntasi vielä löydät. Ei se oo niin helppoa eikä yksinkertaista, ja jos pystyy antamaan itselleen aikaa miettiä ja vaan olla niin luulen että se helpommin selviää. Voimia ja jaksamisia!
Eiköhän sen suunnan kaikki ennemmin tai myöhemmin löydä? Toivon ainakin. Pitäisi vain yrittää kuunnella itseää kaikkien muiden sijasta eikä saisi ajatella olevansa pettymys, sillä se ei taida auttaa asiaa ollenkaan.
PoistaEi kannata hävetä, jos se on niille ok. Se on kuitenkin täysin ymmärrettävää. Jokaisella on oma aikansa päästä muuttamaan, sinä et vain ole siellä vielä. Kuten en minäkään. Vielä enemmän perseestä on perhetutut ja sukulaiset, jotka on tuntenut aina. Kun ne olettaa, että heti on tiedossa mitä haluaa ja miten elää seuraavaksi. Tuntemattomien odotuksia ei tiedä yhtä hyvin kuin lähempien.